Marlborough

In this blog post we'll continue from arriving in Picton (3rd Feb) on the South Island together with our first Finnish visitors Kaisa and Sanna. During our first few days on the South Island we drove around Marlborough, the northernmost region of the island, most famous for its wines. Besides wine tasting, we also had time to enjoy the stunning beaches of the Abel Tasman National Park, visit the beer festival Blues, Brews & BBQs, and see some museum cars in Renwick. This blog post is for a change again in Finnish, however, the image gallery is in English as usual. You can find links to a couple of videos too if you look carefully in the text below.

Olimmekin jo ehtineet JBB:n kanssa odottaa Etelä-Saarelle rantautumista. Olivathan kaikki tapaamamme ihmiset kehuneet Etelä-Saarta kauniimmaksi ja mukavammaksi! Rantautumisemme idylliseen rantakaupunkiin, Pictoniin, ei olisi voinut paremmin sujua. Sää oli aurinkoinen ja laivamatka sujunut tyynten kelien vallitessa...

Pictonin houkutteleva ranta.

Lounastettuamme Pictonissa lähdimme ajelemaan kohti Blenheimia, joka sijaitsee vuorten suojaamassa laaksossa, muodostaen täydelliset olosuhteet viinin viljelyyn. Laakso onkin nykyisin täpötäynnä viiniviljelyksiä ja koska pari viime vuotta ovat olleet todella tuottoisia on viiniä alueella liiaksi asti. Suunnitelmissamme oli viedä Sanna ja Kaisa tutustumaan viinin viljelyyn ja maistelemaan laadukkaita viinejä. Erityisesti Sauvignon Blanc rypäleestä valmistetut viinit ovat täällä todella laadukkaita.

Suuntasimme siis kohti Satu Lappalaisen viinitilaa Vicarage Lanea, jonne olimme sopineet tutustumiskäynnin. Kiersimme Sadun tiluksilla ja hän kertoi meille viinin viljelystä ja siitä mitä kaikkea pitää ottaa huomioon, jotta lopputulos on mieluisa. Kierroksestammme muodostui oikein onnistunut ja kiitokset siitä Sadulle! Kierreltyämme viinitarhalla aikamme pääsimme maistelemaan viinejä ja totesimme ne oikein laadukkaiksi. Saimme jopa pari pulloa mukaan, jotka löysivät tiensä illallispöytäämme... Vicarage Lanen viinejä taitaa löytyä nykyisin Alkonkin valikoimista.

Seuraavana aamuna oli varsinaisen viinikierroksen aika. Aloitimme Highfield Estatelta, lähinnä sen sijainnin takia. Sieltä aukeaa oikein hienot näkymät koko Marlboroughin alueelle. Toki viinitkin maistuivat :-), joskin nyt oli JBB:n vuoro olla kuskina ja näin ollen hänen kierroksestaan ei tullut yhtä täysipainoinen kun meidän muiden kolmen. Jatkoimme matkaamme Cloudy Bayn viinitilalle, joka kuuluu ns. pakollisiin kohteisiin täällä (ainakin jos on opaskirjoihin uskomista). Ja kyllä laadun saattoi maistaa.

Allan Scottin etupiha. Kyllä kelpasi.

Kolmantena vierailukohteenamme oli Allan Scott, joka kahden edeltäjänsä tavoin kuuluu ns. suuriin, eli ovat alueen lippulaivoja. Emme joutuneet pettymään. Kuulimme myös, että Allan Scottin naapurissa oli Moa niminen pienpanimo, joka on Josh Scottin perustama. Viiden vuoden työkokemus euroopan panimoista toi tarvittavan ammattitaidon ja idea oluen panemisesta shampanjamenetelmällä ainutlaatuisen aseman Uuden-Seelannin panimojen keskuudessa. Ja kyllä lopputulos oli ensiluokkainen! Tämä pysähdys oli enemmän meidän poikien mieleen :-)

Onnistuneen Moa vierailun jälkeen jatkoimme vielä Domaine Georges Michelin viinitilalle ja Saints Clair Family Estatelle. Me rupesimme JBB:n kanssa jo vähän passailemaan onnistuneen Moa käynnin jälkeen, mutta Sanna ja Kaisa totesivat nämäkin vierailut oikein kivoiksi. Täyteläisen Marlborough päivämme päätti vierailu Makanan suklaatehtaalla. Kyllä täälläkin osataan suklaata tehdä vaikkei ollutkaan kotoisan Fazerin sinisen veroista :-)

Auringonlasku Nelsonissa.

Majoituimme viinikierroksen jälkeen Pictoniin, jotta pääsisimme varhain seuraavana aamuna liikkeelle kohti Nelsonia. Nelsoniin ajoimmme maisemareittiä, josta oli fantastiset näkymät Marlborough Soundeille. Majoituttuamme jätimme tytöt tutustumaan kaupungin shoppailumahdollisuuksiin ja menimme jatkamaan harrastustamme: vuorossa oli Founders Brewery. Tämäkin pienpanimo on erittäin laadukas ja vaalii tiukasti oluen valmistuksen perinteitä.

Seuraava päivä (6.2.) oli Waitangi Day, joka on Uuden-Seelannin kansallispäivä (sopimus Englantilaisten ja Maoriheimojen välillä 6.2.1840). Me emme jääneet juhlistamaan Waitangi päivää Nelsoniin vaan suuntasimme Abel Tasmanin kansallispuistoon, joka oli ensimmäinen todella vaikuttava luontoelämys Etelä-Saarella.

Nämä Split Apple kivet löytyvät LotR elokuvistakin, ainakin oppaamme mukaan...

Abel Tasmanin kansallispuisto on vaikuttava merenrantakohde monine hiekkarantoineen ja hyvin hoidettuine kävelyreitteineen. Ja koska se on pääasiallisesti rantakohde niin sää on isossa osassa - Ja meitä onnisti!

Abel Tasmanin kansallispuistossa on useita vaihtoehtoja 3-5 päivän trekeille, mutta koska aikamme tyttöjen kanssa oli rajallinen niin päädyimme valmiiseen pakettiin nimeltään "Great Day Out". Siihen kuului venematkat (! VIDEO !) Marahausta Onetahuti Beachille ja Torrent Baystä Marahauhin. Väliin jäi noin 14 kilometrin kävely, joka on kauneinta aluetta kansallispuistosta.

Leppoisan venematkan aikana näimme mm. Split Apple kivet ja Tonga Island Seal Colonyn. Kuskimme oli asiantunteva ja kertoi mielenkiintoisia yksityiskohtia kansallispuiston synnystä, nähtävyyksistä ja asutuksesta. Veneen jätettyä meidät Onetahuti Beachille, jatkoimme jalan rantapolkua pitkin nauttien trooppisista näkymistä. Ensinmäinen etappi oli lyhyt kävely Tonga Quarryhin, jossa meillä oli oiva tilaisuus harrastaa vesileikkejä ja rantaelämää (! VIDEO !).

Abel Tasmanin luonto on kaunista.

Parin tunnin irtioton jälkeen jatkoimme kävelyä kohti Torrent Baytä, pysähtyen välillä picnicille Bark Bayhin. Lopun matkaa marssimme rivakampaa tahtia ja saimme taas kunnon hien päälle, joten uinti oli paikallaan saavuttuamme perille. Loistavasti onnistuneen päivän kruunasi vesitaxi takaisin Marahauhin.

Lauantaina (7.2.) oli Nelssonissa isot markkinat, jonne menimme aamupäiväksi ihmettelemään. Saimme nauttia jos jonkinmoisista esityksistä. Luultavasti vaikuttavin oli kuitenkin ehta säkkipilliesitys, joka ainakin minulle oli uusi kokemus!

Säkkipilliesitys Nelsonin markkinoilla.

Markkinahumun jälkeen lähdimme taas ajelemaan. Suuntana Blenheim ja siellä järjestettävä Blues, Brews & BBQs tapahtuma.

Eikös ne smurffit olleet pienempiä?

Blues and Brews on varsinainen karnevaali tapahtuma. Useita bändejä on soittamassa ja monenlaista syötävää ja juotavaa on tarjolla (! VIDEO !). Kiweillä on tapana pukeutua teema-asuihin ja nauttia hyvästä musiikista, oluesta, barbequesta ja tietysti hyvästä ilmapiiristä kaverien kanssa - Good Times.

Meidän suunnatessa viettämään mukavaa iltapäivää oluiden merkeissä Sanna ja Kaisa menivät läheiselle rannalle ottamaan aurinkoa. He kun eivät niin oluesta välitä... Mikä parasta sovimme, että Sanna toimii kuskinamme illalla, joten meidän ei tarvinnut kuin rentoutua! Kolusimme seitsemän enemmän tai vähemmän uutta microbreweryä: Brew Moon Brewing, Renaissance Brewing, Three Boys Brewery, Green Man Brewery, Shamrock Brewing, The West Coast Brewery ja Nelson Bays Brewery. Mainittakoon nyt erityisinä herkkupaloina Three Boysin vehnäolut ja Green Manin lager. Yleisarvosana parhaana kokemuksena mieleen jäi Renaissance, osittain myös innokkaan panimomestarinsa ansiosta.

Arr... Tässä merkkareille mallia.

Renaissance Brewingillä oli tarjolla tunnin mittainen tutustumiskierros, jossa panimomestari itse esitteli oluitaan ja kertoi oluen valmistuksesta. Pidimme kierrosta oikein mielenkiintoisena ja se oli varmasti yksi päivän kohokohdista! Siinähän se päivä mukavasti pyörähti, kunnes tuli lähdön aika ja me pojat pääsimme ensimmäistä kertaa (ja tähän saakka ainoata) istumaan automme takapenkille... Sannalta sujui ajaminen vasemman puoleisesta liikenteestä huolimatta ja pääsimme turvalliseti Kaikouraan.

Matkastamme Kaikouraan valaita ja delffiinejä katsomaan, sekä Hanmer Springsistä kerromme seuraavassa julkaisussa!

The PICTURE GALLERY associated with this blog post is located behind this link!

JBB's birthday

Olemme par'aikaa viettämässä Jungle Bunnyn synttäreitä (16.3.). Ongelmaksi ei muodostunut varsinaiset synttärit vaan JBB:n vaatimus 10 päiväisistä juhlista. Olemme siis juhlineet viimeiset 10 päivää enemmän tai vähemmän täysipainoisest..

Synttärisankari nauttimassa aurinkoisesta päivästä.

Haluan toivottaa JBB:lle onnea hänen oikean syntymäpäivänsä johdosta ja toivonkin, että te arvon lukijat yhdytte tähän onnentoivotukseen!

Paras skumppa mitä olemme maistaneet.

Nyt on hyvä aika rauhoittua arjen pariin, mutta vain pariksi päiväksi, ennen seuraavien vieraiden saapumista. Juuso ja Eeva ovat nimittäin tulossa viettämään häämatkaansa tänne..

Wellington and our first Finnish visitors

A sailing competition in the middle and the Wellington airport on the left.

After writing about the very educational and tasty DramFest, let's go back a month or so to our time in the capital of New Zealand, Wellington. The atmosphere is more relaxed than in Auckland, and Wellington is definitely a more enjoyable place to visit, but we made the conclusion that there are more attractions in Auckland and more to see. After all, Auckland is New Zealand's only metropolis.

But of course there are things to see and do in Wellington too. There is, for instance, a well-developed coffee culture, which makes it easy to just chillax and let the days go by. Another very special thing in Wellington is the impressive Weta Cave. If you are fan of the Lord of the Rings or involved in LARP then it's almost mandatory to visit the mini-museum. Weta is the company responsible for all the costumes, masks, weapons, props etc. to the LotR movies and many other movies, including The Hobbit which is due to be released in 2012. Besides having quite a lot of props on display and merchandise for sale, there is a terrific 10 minute behind-the-scenes-of-Weta film screened at the Cave. After this visit JBB has lots of new ideas for his next LARP back home... Be prepared!

Who has seen JBB's Gollum imitation? It's hilarious!

And now it is time to tell you about our trip with our first Finnish visitors, Sanna and Kaisa, who decided to come and see us quite some time ago. They purchased their tickets in October 2008, so we have had plenty of time to prepare for their arrival.

Kaisa and Sanna enjoying the warmth in Wellington.

We arrived in Wellington a couple of days before our guests, in order for us to be able to be better travel guides :-) It was good to scout ahead since our Finnish visitors were busy workers with limited time to visit this beautiful country. We wanted to show them as much as possible in the finite time at hand.

The rest of this blog post is in Finnish, but the captions of all photos in our Picasa picture gallery are in English, so you can get a hang of the events in Wellington through those if you don't understand the most powerful language in the world! The Wellington gallery is available by clicking here.

Oli oikein mukavaa saada ensimmäiset suomalaisvieraat. Ehdimmekin jo suunniteilla heille varsin täyteläisen aikataulun: Ensimmäiset kaksi yötä vietimme Plimmertonissa pienessä rantakaupungissa Kapiti Coastilla lähellä Wellingtonia. Asumuksemme Moana Lodge oli tähän mennessä paras hostelli, jossa olemme vierailleet, joten paikka toimi loistavasti Sannan ja Kaisan matkaväsymyksen poistamiseen ja rentoutumiseen. Tytöt eivät tainneet panna ollenkaan pahakseen aurinkoisista hiekkarannoista...

Wellingtonin kuuluisa Cable Car. Aivan kuin postikorteissa!

Lyhyehkön rantaloman jälkeen siirryimmekin sitten kaupunkiloman pariin ja Wellingtoniin, jossa oli majoitus seuraavaksi kolmeksi yöksi. Ensimmäisen päivän kaupunkikierrokseen sisällytimme mainion Cable Carin, jolla nousimme ylös Botanic Gardenille. Uudessa Seelannissa huolehditaan kyllä viimeisen päälle hyvin puutarhoista, eikä vierailumme Wellingtonin kasvitieteelliseen puutarhaan muodostanut poikkeusta. Saimmekin ihastella monenlaisia harvinaisuuksia ruusutarhan muodostuessa voittajaksi... Ja mikäs sen parempi tapa kaupunkikävelyn päätteeksi kuin panimoravintola Mac's Brewery!

Erinomaisesti sujuneen päivän meinasi pilata illallisemme: Flying Burrito Brothers, jossa olimme suunnitelleet syövämme oli täynnä ja jouduimme keksimään jotain muuta. Löysimme itsemme Tulsi nimisestä intialaisesta ravintolasta, joka on saanut tunnustusta esim. Lonely Planetissa. Kyseinen paikka osoittautui kuitenkin täydelliseksi flopiksi! Sekä ruoka että palvelu olivat aivan mitä sattuu! Ei voi suositella kenellekään kaupungissa, josta löytyy laadukkaita intialaisia joka sormelle. Ja me mentiin sitten huonoimpaan niistä... noh, vaikka se vähän iltaa latistikin niin seuraavana päivänä sille pystyi jo nauramaan...

Näitä kavereita odotamme näkevämme enemmänkin...

Toiselle päivälle Wellingtonissa olimme suunnitelleet eläintarhakäynnin. Pääsimme katsomaan Kiwi lintuja (! videopätkä !), jotka muodostuivat ainakin meille JBBn kanssa kohokohdaksi, onhan se sentään Uuden Seelannin kansallislintu. Toinen oikein mielenkiintoinen kaveri oli Tuatara lisko, joka elää keskimäärin 60 vuotiaaksi (Tuatara on itse asiassa myös pienpanimo, yksi Uuden Seelannin parhaista). Tottakai omien sukulaissielujen näkeminen lämmittää aina mieltä, joten gibbonit, spider monkeyt, tamariinit ja tietysti simpanssit toivat heti kotoisan tunnelman :-) Kirahvin syöttämisestä taisi muodostua Kaisalle mieluisa kokemus. Eläintarhassa vietetyn päivän jälkeen suuntasimmekin Flying Burrito Brothersiin. Tällä kertaa tilaa oli mukavasti ja ruoka erittäin laadukasta. Myös monenmakuiset margaritat maistuivat...

Viimeisen Wellingtonin päivämme olimme varanneet Te Papa museolle. Se on ehdottomasti käymisen arvoinen ja todella laadukas! Nähtävää ja ihmeteltävää riittää siinä määrin, ettei meille oikein päivä tuntunut riittävänkään. Mainittakoon, että Wellingtonista löytyy myös Thai Chef's ravintola, eikä sen laatu ollut heikompi verrattuna alkuperäiseen (joka siis sijaitsi Napierissä). Veimme siis tytöt sinne...

Saapumassa Pictoniin säiden suosiessa.

Sitten tiistai aamuna (3.2.2009) siirryimmekin lautalla kohti Eteläsaarta ja uusia seikkailuja. Laivamatka sujui oikein mukavasti. Vaikka Cookin salmi on tunnettu kovista tuulistaan, niin me onnistuimme välttämään ne! Seuraavassa lisää matkastamme tyttöjen kanssa.

Kuten aina, kuvagalleria kyseiseen blogipostaukseen löytyy täältä.

2009 FIBA U19 World Championship

Nyt tuleekin kaikkia korisihmisiä kiinnostavaa tekstiä.. Uusi-Seelanti sai järjetettäväksi alle 19 vuotiaiden poikien MM kisat ja ne ovat Aucklandissa 2-12.7.2009. Itse olen paikalla (ellei mitään mullistavaa tapahdu). Toivotan kaikki kiinnostuneet tervetulleiksi ja eikun matkoja varailemaan..

Sitten vähän faktaa, jotta saadaan kiinnostus kohoamaan: 19v poikien MM kisat ovat 2009 koripallokalenterin isoimmat ja ne ovat ensimmäiset isot koripallokisat jotka järjestetään Uudessa-Seelannissa. Lisäksi Uuden-Seelannin nuoret eivät ole koskaan ennen selviytyneet näihin kisoihin.. Lisäksi tämän kokoluokan tapahtuman järjestäminen pienelle maalle, kuten Uusi-Seelanti (väkeä 4,3 milj.), ei ole mikään pikkujuttu. Toissalta vuoden 2008 tyttöjen alle 19v jalkapallon MM kisat olivat huikea menestys: Ottelut vetivät täysiä areenoja!

Nuorten kisat ovat siinä mielessä äärimmäisen mielenkiintoiset, että yksittäiset urheilijat onnistuessaan voivat saada rahakkaita sopimuksia ja taas epäonnistuessaan... Varsinkin pienille maille tämä on oivallinen näytönpaikka!

Maanantaina (2.3.2009) järjestetyssä arvontatilaisuudessa Aucklandissa selivivät lohkojaot ja alkusarjojen otteluohjelmat. Lisää infoa löytyy FIBAn sivuilta.

Lohkojaot. Täällä ruvettiin jo spekuloimaan Uuden-Seelannin mahdollisuuksista.

Tässä muutamia poimintoja alkusarjasta:
Day 1 (2.7.2009)
Liettua - Puerto Rico, pitäähän sitä mennä Puerto Ricoa kannustamaan.
Iran - USA, onkohan jännitteitä mukana?
Argentiina - Uusi-Seelanti, isäntien pelejä ei missata!

Day 2 (3.7.2009)
USA - Ranska, odotettavissa tiukkaa vääntöä.
Australia - Espanja, mielenkiintoinen kohtaaminen.
Uusi-Seelanti - Kroatia, tämä olisi Tall Blacksien tärkeä voittaa.

Day 3 (4.7.2009)
Liettua - Kreikka, kumpi kaatuu?
Kanada - Espanja, luulisi Espanjan voittavan, mutta eihän sitä koskaan tiedä..
Uusi-Seelanti - Kazakstan, nyt Kiwit ovat jo ennakkosuosikkeja.

Ja historiaa..
Edelliset kisat järjettiin 2007 Serbiassa (järjetyksessään 8. kisat) ja sijoitukset olivat tuolloin:
Kultaa Serbialle(8-1), hopeaa USA:lle(8-1), pronssia Ranskalle(6-3) ja neljänneksi selvisi Brasilia(4-5). Viides oli Autralia(8-1), jolla oli tiukkoja voittoja alkusarjassa, mutta se ainoa tappio tuli pahimpaan mahdolliseen paikkaan pisteellä Brasilialle, mahtoi poikia hatuttaa.. Kuudes Argentiina(4-5), seitsemäs Turkki(4-5) ja kahdeksas Espanja(4-5).
Loput maat järjetyksessä: Liettua(4-4), Kanada(4-4), Korea(3-5), Kiina(1-7), Nigeria(2-3), Libanon(1-4), Mali(1-4) ja viimeisenä Puerto Rico(0-5) ilman yhtään voittoa. Mielenkiinnolla jäämme odottamaan miten Puerto Ricon pojat pärjäävät tällä kertaa.

Ja koska jenkit yleensä dominoivat koripallokenttiä niin tässä heidän recordinsa alle 19 vuotiaiden poikien kisoista: USA 53-11, kolme kultaa, kolme hopeaa, kerran viides ja kerran seitsemäs. Mikäs on veikkaus menestyksestä näissä kisoissa?

DramFest '09

DramFest is New Zealand's whisky festival. Last weekend it was organised for the second time (premiered in 2007) at the Convention Centre in Christchurch. We were, of course, on the spot, tasting this wonderful, complex spirit. Those of you who wrinkle your noses at the slightest mention of whisky, uisge beatha, the water of life, the oil of conversation, the philosophic wine and so forth (kärt barn har många namn) may wish to skip the whisky jargon which is about to follow. Those of you, on the other hand, who do appreciate the finer things life has to offer, please keep on reading!

It is perhaps not so surprising to find a large and lively whisky community in this country, New Zealand being a former member of the British Empire and many Brits and Scots having emigrated here. The Main Event on Saturday and Sunday was pretty much sold out, as were all Tasting Classes (more on these later). Around 30 whisky producers were represented and a total of up to 170 different whiskies were on display, the majority available for tasting. Most were Scotch Single Malts, but a few blends were also thrown into the mix, as well as Irish, American, Australian whiskeys and New Zealand whiskies. With your DramFest '09 glass in hand, you had four hours a day to walk from stand to stand and sample as many different drams as your heart desired.

We made it through around 14 different distilleries and 20 whiskies of varying age, type and strength on Saturday. I won't mention all of them, just the most interesting ones.

Besides tasting the pure stuff, you could also try some whisky drinks prepared by the bartenders during cocktail demonstrations. We had both the good and the really bad - it's a tricky thing making cocktails of single malt whisky!

First of all, you need to know about the only New Zealand whisky available. This is the "Milford" range of single malts and blends. Presently there is no operational distillery in New Zealand. However, the Willowbank distillery was opened in Dunedin in 1974. Being the first whisky distillery to operate in NZ, it first produced two blends until releasing a single malt whisky in 1984. It was named Lammerlaw. Unfortunately a turn of events forced the distillery to cease production in 1997. By this time there was a large stock of maturing whisky produced between 1987 and 1993. This was acquired by The New Zealand Malt Whisky Company and it is this whisky which is today sold with the Milford Single Malt label. As the number of old Lammerlaw casks is finite, this is a very exclusive whisky. When it's gone, it's gone for good! There are 10, 12, 15, 18 and 20 year old single malts available, as well as two cask strengths. In our opinion these are some first-rate whiskies that can compete with the plethora of quality Scotch single malts out there.

The New Zealand Malt Whisky Company is located in Oamaru on the east coast of the South Island, between Christchurch and Dunedin. It is well worth a visit even if you're not a whisky fan, since it lies in Oamaru's beautiful historic quarter (more on this in a later blog post) and the interior is stunning.

Kilchoman is a new farm distillery on Islay in Scotland. It has only been operational for three years, so there are no mature Kilchoman malts yet. We did, however, taste their 2 year old New Spirit maturing in Bourbon barrels and Oloroso Sherry butts. Kilchoman has great potential and if you are a fan of Islay whiskies, this is definitely a malt to keep an eye out for in 10 years or so (strong peat flavour). Kilchoman is the first distillery to be built on Islay for 124 years, and is unusual in the sense that it grows its own barley at the distillery and will do the bottling at the distillery too.

Giigan at the Ardbeg stand. Did you know there are 106 distilleries licensed to produce Scotch whisky?

At the Ardbeg stand we had the opportunity to taste the limited edition Supernova, which is a real peat monster with barley peated to 100 parts per million of phenols (almost twice as much as the signature 10 year old Ardbeg). At almost 60% Vol., it's an explosive experience with long lasting flavours!

One of our absolutely favourite whiskies at the DramFest was the 17 year old Old Pulteney. Its smooth vanilla and flower flavour was amazingly delightful. This is a whisky to be had on a summer evening sitting on the wharf by the sea at the summer cottage, or out on the sailing boat. A "Genuine Maritime Malt".

Two happy Finns at the Old Pulteney stand. Did you know 18,4 million casks of whisky lie maturing in warehouses around Scotland?

The Longrow by Springbank was a true discovery for me. The double distilled, double peated 10 year old has a good balance of smoothness and peat, proving that Islay-style single malts can be produced on the mainland too (the Springbank distillery lies in Campbeltown). There is also a 14 year old Longrow, but we didn't try it. A bottle of Longrow will definitely find its way into my whisky cupboard when I return from this journey :-)

Being a fan of Islay whiskies, my last dram for Saturday was a 26 year old Port Ellen from the Old Malt Cask range bottled by the independent bottlers and blenders Douglas Laing & Co. The Port Ellen distillery is no longer in business, so it was quite extraordinary to be able to sample this superb single malt coming from a single cask producing 721 bottles.

JBB enjoying his 26 year old Port Ellen in front of the Old Malt Cask stand. Did you know more Scotch is sold in a month in France than Cognac in a year?

As sure as having to drink a lot of water in between the drams makes you run to the toilet every now and then, drinking whisky half a day makes you hungry. We topped off this splendid Saturday by having dinner at The Flying Burrito Brothers. This Wellington-Christchurch-Tauranga-based restaurant serves top notch mexican food the likes of which you can't get in Finland. And a hint for the women unlikely to have read this far in this blog post: they make excellent margaritas. We know from experience. If you're more of a beer fan, head over to The Twisted Hop - a popular microbrewery pub in Christchurch. That's what we did having made our tummies happy with quesadillas and fajitas. The Twisted Hop uses quite a lot of hops in most of their beers. If you like that and bitter beers, don't miss out on this quality microbrewery!

The next day (Sunday) we participated in one of the Tasting Classes at the DramFest. The Tasting Classes are a way to dig deeper into the whisky range of a particular distillery. There were eight classes available. We attended the Glenfarclas class.

The Glenfarclas stand at the Main Event on Saturday.

The Glenfarclas distillery was officially established in 1836 (although there is indication that distillation had begun a number of years earlier, without a license). Glenfarclas lies in Speyside and is, contrary to most distilleries in Scotland, family owned. It has been in the hands of the Grant family since 1865 and was a farm distillery up until as late as 1988, when the then chairman George Grant decided that "we are distillers, not farmers". As a true independent distillery, Glenfarclas distills and matures its great single malts using time-honoured practices, producing traditional Speyside whiskies with a strong sherry touch.

Besides getting a presentation on the history of Glenfarclas, we got to taste five whiskies from the impressive Glenfarclas range.

The five Glenfarclas whiskies in the Tasting Class. Numbered 1 to 5 from left to right.

We started off with the family favourite, the signature Glenfarclas whisky if you will; the 15 year old. Like most Glenfarclas whiskies, it has been matured in Spanish sherry casks, giving it a good balance of sweetness, fruitiness and smokiness. An enjoyable malt.

Next in turn was the 21 year old. It was fresh yet spicy at the same time, and just sort of melted in the mouth. A dangerous whisky, as it always makes you crave for another dram of it! This one was my personal favourite.

Third in line was the 1984 Family Cask. The Family Casks is a unique collection of the very best single casks from 43 consequtive years. No other distillery can boast with a collection of so many rare whiskies. It was quite exceptional to have a Family Cask at the Tasting Class, and we thoroughly enjoyed this 23 year old non-typical Glenfarclas, which has actually been matured in a plain oak cask (hence its pale colour).

Moving on to the fourth, the 105 Cask Strength 60% Vol., proved to us that high alcohol content doesn't mean the spirit has to taste alcohol. The 105 has great smoothness bundled with sweet toffee flavours, making your mouth water and enabling you to drink it at cask strength.

An experience like this needs to end with something spectacular, and something like that was certainly in store for us. The fifth whisky was a limited edition release from just a few casks, producing only 893 bottles in total. Our Tasting Class was the the first group in the southern hemisphere to taste it. I'm talking about the 105 Cask Strength Aged 40 Years 60% Vol. Complex, smooth but strong with fruit and liquorice flavours, fully drinkable at cask strength, it was, perhaps, the best whisky I've ever tasted. But at 1500 NZ dollars per bottle, it should be too.

Giigan and JBB at the Convention Centre, making the last dram of the 40 year old Glenfarclas last for as long as possible.

When we are back in Finland drinking drams from our DramFest '09 souvenir glasses, we will certainly remember this very special weekend. If New Zealand was any closer to Scandinavia, DramFest would most likely become a tradition for us.

Drink responsibly - Drink for life!
(DramFest trademark)